Miksi käytämme yhä 1800-luvun lakia, joka kriminalisoi asunnottomat?

Hallituksen jatkaessa tasaista ja itsekeskeistä hajoamistaan brexitin vuoksi, Westminsterin palatsin ulkopuolinen maa on kriisissä. Tätä kirjoittaessani eri puolilla maata lämpötilat ovat laskeneet alle pakkasen, ja Britannian kaduilla asumaan pakotettujen hengenvaara on hirvittävä. Yhdistelmä julmaa konservatiivien säästökuuria ja vuosikymmeniä kestänyttä asuntokriisiä on saanut yhä useammat ihmiset kohtaamaan kodittomuuden ja yökylässä nukkumisen.

Tulos? Karkeasti nukkuvien ihmisten määrä on kaksinkertaistunut vain viidessä vuodessa. Nykyaikaisessa, rikkaassa Britanniassa näkyvä humanitaarinen kriisi, joka on kodittomuus kaduillamme, muistuttaa kohtauksia Dickensin romaanista. Ainakin 597 ihmistä on kuollut kaduilla viimeisen vuoden aikana.

Mutta nykyään raakamailla nukkuvat joutuvat selviytymään toisesta uhasta – omasta hallituksestaan, joka näyttää aikovan kohdella heitä kuin rikollisia.

Vagrancy Act -laki, joka on ollut voimassa vuodesta 1824 lähtien, säätää rangaistavaksi sen, että on rikollista nukkua ”missä tahansa autiossa tai tyhjässä rakennuksessa, ulkoilmassa tai teltan alla tai kärryissä tai vaunuissa, joilla ei ole näkyviä välineitä toimeentulon hankkimiseen”. Maan laki, joka kumottiin Skotlannissa lähes neljä vuosikymmentä sitten, antaa poliisille oikeuden pidättää tai sakottaa yhteiskuntamme syrjäytyneimpiä vain siksi, että heillä ei ole mitään.

Kun kampanjoijat toivat viime vuonna hallitukselle vetoomuksen, jossa vaadittiin lain kumoamista, sisäministeriö vastasi vain, että sillä ”ei ole suunnitelmia tehdä muutoksia lakiin”, ja väitti absurdisti, että rikolliset ”täytäntöönpanotoimenpiteet” ovat keino ”tukea raakamailla nukkuvia pois kaduilta”.

Viime kuussa Jeremy Corbyn ilmoitti, että kun työväenpuolue nousee hallitukseen, se aikoo vihdoin ja viimein kumota lain. Kuten hän aivan oikein sanoi, asunnottomuudesta kärsivät ihmiset ”tarvitsevat apua, eivät rangaistusta”.

Mutta seuraava tilaisuus hylätä irtolaislaki voi tulla jo aiemmin. Liberaalidemokraattien kansanedustaja Layla Moran on jättänyt tätä koskevan esityksen, josta oli määrä keskustella tällä viikolla. Vaikka poliittisen tilanteen epävakauden vuoksi äänestys tästä nimenomaisesta lakiehdotuksesta voi hyvinkin lykkääntyä, keskustelu Vagrancy Actista ei voi lykkääntyä.

Kun hallitus on liian heikko hyväksymään edes allekirjoittamaansa lakia, työväenpuolueella ja sen oppositiopuoluekollegoilla on tilaisuus ottaa hallinta takaisin ja puolustaa haavoittuvassa asemassa olevia, ja heidän on tehtävä se. Me työväenpuolueen asunnottomuuskampanjassa kehotamme työväenpuolueen kansanedustajia ajamaan mahdollisimman pian äänestystä, jotta Vagrancy Act -laista päästäisiin lopullisesti eroon.

Labour ei voi odottaa Vagrancy Act -lain kumoamista yksinkertaisesti siksi, että sen armoille jätetyillä ei ole varaa odottaa.

Yksinomaan vuonna 2015 lain nojalla nostettiin yli 3000 syytettä, ja vaikka luvut sen jälkeen eivät ole yltäneet tuohon huippulukemiin, niiden määrä on edelleen tuhansissa. Ja nämä ovat vain syytetoimia – paljon useampia ihmisiä on pidätetty tai uhkailtu lain nojalla, vaikka heidän tapauksensa eivät ole menneet oikeuteen.

Olen puhunut raakamailla nukkuvien ihmisten kanssa, jotka sanovat löytävänsä mitä hämärimpiä paikkoja piiloutua, osittain pysyäkseen turvassa (mikä koskee erityisesti naisia, joiden haavoittuvuus vaarantaa heidän turvallisuutensa sen vuoksi, että he ovat naisia), mutta myös siksi, että he sanovat haluavansa välttyä siltä uhalta, että heitä uhkaa tulla kriminalisoiduksi kodittomana olemisen vuoksi.

Eräs nuori asunnoton nainen, joka oli ollut sohvasurffaamassa ystävänsä asunnossa, mutta joka nyt nukkuu raakamailla ja kerjää pikkurahaa pakkasessa, kertoi minulle: ”Yritän löytää eri paikkoja, joihin pystytän teltan, jotta minua ei löydetä. Se on todella stressaavaa ja saa minut tuntemaan itseni ahdistuneeksi.”

Toinen maastossa nukkuva mies kertoi leikkivänsä kissa ja hiiri -leikkiä viranomaisten kanssa sen jälkeen, kun häntä oli sakotettu teltassa nukkumisesta pellolla. ”Minulla ei ole paikkaa, minne mennä. Luuletko, että olisin täällä, jos minulla olisi?”

Kuten viime vuonna Vagrancy Act -vetoomuksen käynnistänyt Alex Kumar sanoo, nämä eivät ole yksittäistapauksia: ”Maahanmuuttajia syytetään tämän lain nojalla vuosi vuodelta, kuukausi kuukaudelta. Se tapahtuu juuri nyt jollekin, jonka tunnen itse.”

Yksin omassa kaupungissani Oxfordissa pidätettiin 38 ihmistä yhden vuoden aikana (2013). Luvut paljastavat myös jotain muuta; monet, ellei jopa useimmat, näistä pidätetyistä henkilöistä pidätettiin uudelleen samasta rikoksesta saman vuoden aikana. Lakia käytetään usein tuomitsemaan ihmisiä kerjäämisestä, josta heille voidaan määrätä jopa 1 000 punnan sakko ja kahden vuoden rikosrekisteri, mikä vaikeuttaa entisestään työn ja asunnon löytämistä.

Sen sijaan, että ihmiset saataisiin pois kaduilta, Vagrancy Act -laki pakottaa huonosti toimeentulevat ihmiset kerjäämään, jotta he voisivat maksaa kerjäämisestä saamansa sakot.

Yhteiskuntamme pahoinpitelee jo ennestään kärsiviä. On tapauksia, joissa raakamailla nukkuvia on pidätetty jopa 17 kertaa. Viime vuonna Lincolnshiren Sleafordin poliisi kehotti yleisöä ilmoittamaan ”pikkurahojen pyytämisestä” kiinni jääneistä yöpyjistä, jotta heidät voitaisiin pidättää lain nojalla. Windsorin valtuuston johtaja Simon Dudley yritti viime vuonna ennen kuninkaallisia häitä käyttää kulkurilakia raivatakseen maastamuuttajat pois kaupungista ja sanoi, että asunnottomat ”hyväksikäyttävät” kaupunkia. Ympäri maata tuhannet jäävät köyhyyden, vainon ja leimautumisen kierteeseen.

Kun vuoden 1824 Vagrancy Act on edelleen voimassa, emme vain jätä huomiotta lähimmäistemme kurjuutta vaan pahennamme tilannetta aktiivisesti. Yhteiskuntamme on vastuussa, ja hallituksemme on syyllinen.

Työväenpuolueen asunnottomuuskampanja kehottaa jokaista työväenpuolueen kansanedustajaa tukemaan irtolaislain kumoamista koskevaa lakiehdotusta, kun se tulee parlamentin alahuoneen käsittelyyn, ja työskentelemään muiden puolueiden kanssa, jotta laki saataisiin kumottua mahdollisimman pian. Odottamiselle ei ole mitään tekosyytä.

– Shaista Aziz on toimittaja, Oxfordin työväenpuolueen kaupunginvaltuutettu jaTyöväenpuolueen asunnottomuuskampanjan perustaja

{{#ticker}}

{{topLeft}}

{{bottomLeft}}

{{{topRight}}

{bottomRight}}

{{#goalExceededMarkerPercentage}}

{{/goalExceededMarkerPercentage}}

{{/ticker}}

{{heading}}

{{#paragraphs}}

{{.}}

{{{/paragraphs}}}{{highlightedText}}

{{{#cta}}{{{text}}{{/cta}}

Muistuta toukokuussa

Muistutamme osallistumisestasi. Odota viestiä postilaatikkoosi toukokuussa 2021. Jos sinulla on kysyttävää osallistumisesta, ota meihin yhteyttä.

• Jaa Facebookissa
• Jaa Twitterissä
• Jaa sähköpostitse
• Jaa LinkedInissä
• Jaa Pinterestissä
• Jaa WhatsAppissa
• Jaa Messengerissä